Joustavasti PPV Vuokratrailerilta

Forssalainen PPV Vuokratrailer Oy on konkari perävaunuvuokrauksessa, toimintaa on jo pian 20 vuotta takana. Vuosien varrella vuokraus on kasvattanut suosiotaan huimasti, sillä vuokrauksen edut ja ajatus siitä, että kaikkea ei tarvitse omistaa ovat tehneet uudet tavat hankkia kalustoa yritykselle entistä monipuolisemmiksi. Samaa omistuspohjaa oleva Sapluuna Oy vuokraa vetoautot, joten koko yhdistelmienkin vuokraaminen käy joustavasti.

PPV Vuokratarilerilla on niin kapelli- kuin umpipuoliperävaunuja vuokrausvalikoimassaan. Kalusto on nykyaikaista ja tuoretta. ”Meillä on täysi ylläpito trailereille vuorokausihinnalla, joten asiakkaalle tämä on hyvin huoletonta”, esittelee toimitusjohtaja Petri Leppä toimintaa. ”Kulut ovat täysin ennakoitavissa, joten mitään rikkoutumisista aiheutuvia korjauskuluja ei tarvitse ottaa huomioon laskelmissa. Meiltä saa myös tarvittaessa toisen trailerin käyttöön korjauksen tai huollon ajaksi.”

Leppä kertoo, että edelleen valtaosa vuokrauksista on yrityksille lisäkapasiteetin hankkimista omaa kalustoa täydentämään. ”Yleinen ajatusmaailma on muuttunut nopeatempoiseksi ja siihen pystyy vastaamaan nopeasti vuokrauksen avulla. Toisaalta pitää olla joustava eikä tässä pienessä organisaatiossa noudateta virastoaikoja. Tarpeita tulee yllättäen ja tämä asenne palvella on osa elämäntapaa – olemme valmiita palvelemaan joustavasti. Monesti vaunun saa heti, kun soittaa.”

Tänä päivänä moni vuokraa kaluston jo kokonaan, sillä se on useissa tapauksissa järkevin tapa kaluston hankintaan. ”Vuokraamalla voi ulkoistaa kaluston pääomantarpeen ja kunnossapidon, jolloin ei ole tarvetta investoida huoltotiloihinkaan. Vuokraamista voidaan pitää yhtenä varteenotettavana rahoitusmuotona”, huomauttaa Leppä.

Vetoautot Sapluunalta

Petri Leppä on myös hyväkuntoisen käytetyn kuljetuskaluston myyntiliike Sapluuna Oy:n toimitusjohtaja ja toiminta kahden yrityksen välillä on saumatonta. Sapluuna on myös Suomen suurimpia vetoautojen vuokraajia. PPV Trailerin kanssa kokonaiset yhdistelmät saadaan yhteen pakettiin. ”Käymme kauppaa käytetyllä kalustolla ja tuore, vähän ajettu kalusto, jonka historia on tarkasti tiedossa, on haluttua markkinoilla. Sen ansiosta vuokrakalustomme pysyy tuoreena. Meillä on enää muutama Euro 5 -luokan auto vuokrauskalustossamme ja nekin vaihtuvat uusiin tänä vuonna”, kertoo Leppä.

www.vuokratrailer.fi
www.sapluuna.fi