Hyundai-trukeilla tulppaaneja

Kauppapuutarhaliiton tilaston mukaan Suomessa viljellään vuosittain 60–65 miljoonaa tulppaania. Näistä 50 miljoonaa tuotetaan kolmella suurella puutarhalla. Pieksämäellä sijaitsee alan suurin yrittäjä ja kaksi muuta merkittävää tulppaanien tuottajaa ovat Turussa. Lepola ja Huiskula sijaitsevat vierekkäin, lähellä Turun lentoasemaa. Näiltä kahdelta puutarhalta lähtee vuosittain yhteensä noin 30 miljoonaa tulppaania myyntiin.

Finnsiirto Oy on toimittanut molemmille puutarhoille Hyundai-trukkeja, joille onkin paljon käyttöä muun muassa viljelylaatikoiden siirroissa sekä rekkojen purussa ja lastauksessa.

Vuonna 1928 perustettu Lepolan Puutarha Oy on yksi Suomen vanhimmista kauppapuutarhoista. Liikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa. Vakituista henkilökuntaa on noin 50 ja sesonkiaikoina ainakin tuplasti enemmän.

Nykyään sen johdossa on jo Suomisen suvun neljäs sukupolvi eli serkukset Juho ja Tomi. Kolmannen sukupolven Suomisia ovat serkusten isät Jarmo ja Jyrki Suominen.

”Tässä minä jäähdyttelen jo tätä bisnespuolta. Käyn täällä kasvihuoneilla lähinnä lukemassa Turun Sanomia ja katsomassa kuinka hommat rullaavat”, aloittaa hallituksen puheenjohtajana nykyään toimiva, kolmannen polven yrittäjä Jarmo Suominen.

Tulppaaneita Lepolassa tuotetaan vuositasolla siis noin 15 miljoonaa kappaletta. Kasvihuoneiden pinta-ala on 2,4 hehtaaria.

”Kautta vuosikymmenien asiakkaiden tarpeet ovat sanelleet tuotannon suunnan ja viljeltävät kukat. EU:n vapaa tuonti on muuttanut sekin tuotevalikoimaa. Esimerkiksi ruusuja ei enää Suomessa kannata viljellä. Meillä päätuotteet ovat tulppaanin lisäksi muut sipulikukat sekä keväällä ryhmäkasvit ja amppelit”, valistaa Lepolan tuotantopäällikkö Juho Suominen.

Eri kauppaketjut ovat asiakkaina ja heidän tarpeitaan palvellaan Turusta käsin. Lisäksi Lepolalla on Kuopiossa oma tukku, josta jaetaan tuotteet lähinnä Itä-Suomen kukkakauppoihin.

”Kukkien kauppa on Suomessa siirtynyt pitkälti marketteihin. Siellä kukat ovat helposti saatavilla ja hyvin esillä”, tiivistää nykytilannetta Jarmo Suominen.

Huiskulan Puutarha
Trukki on kasvihuoneviljelyssäkin varsin tarpeellinen työkalu. Huiskulan Puutarha hankki kaksi Hyundai 33D-7E -dieseltrukkia viime vuoden lopulla ja käyttöaste on korkea. Hyundain trukkipuolen aluemyyntipäällikkö Gino Van der Auwera (kesk.) haastatteli Huiskulan kuljettajia Pauli Havistoa (vas.) ja Fatmir Iseniä sekä keräsi miehiltä kokemuksia ja palautetta Belgiaan vietäväksi. Turussa Huiskula ja Lepola tuottavat noin 30 miljoonaa tulppaania vuodessa ja kaikki menevät kotimaan markkinoille.

Trukkkeja trukkeja

Tulppaanin myyntisesonki on nykyään noin puoli vuotta alkaen pikkujoulukaudesta. Kaikki kotimaassa myytävät tulppaanit myös viljellään täällä. Suomisen mukaan muualla Euroopassa ei olla kukkien suhteen niin sesonkiriippuvaisia kuin meillä täällä Suomessa.

”Tulppaani ei tykkää kuljetuksesta ja on vähän valon kasvi eli soveltuu Suomen talveen kasvatettavaksi hyvin. Pieneen tilaan sopii myös paljon kukkia, joten nämä seikat puoltavat vahvasti kotimaista viljelyä”, jatkaa Juho Suominen

Tulppaani vaatii 14 viikon pimeässä olon, jotta se lähtee kasvuun. Mullassa viljeltävät sipulit istutetaan syksyllä ja pimeä aika sipuleilla kuluu Suomessa kasvatuslaatikoissa.

Vedessä kasvatettava sipuli on jo Hollannissa saanut kylmäkäsittelyn ja sen sato on korjattavissa nopeammin.

Suomalaiset ovat väkilukuun suhteutettuna maailman toiseksi suurimpia tulppaanien kuluttajia Ruotsin jälkeen. Puutarhoilla tämän tulppaaninälän tyydyttäminen vaatii runsaasti istustuslaatikoiden siirtelyä edestakaisin. Tässä trukki astuu esiin.

”Meillä on jatkuvassa käytössä neljä trukkia ja yksi on vielä varalla, päämerkki on Hyundai. Sipulit puretaan rekoista istutuspaikoille ja sieltä sitten edelleen juurtumaan kylmiöihin. Kun aika siellä on täysi, niin laatikot tulppaanisipuleineen kuljetetaan kasvihuoneisiin kasvamaan. Valmiit kukkalähetykset lastataan rekkoihin niin ikään trukeilla. Luotettavuus on trukkihankinnoissa tärkeä kriteeri sekä myös nopeasti saatavilla oleva huolto”, tiivistää Juho.

Tulppaanien niputus
Tulppaanien niputus on pitkälle koneellistettu. Ensin varsista leikataan sipulit irti. Sen jälkeen kukat asetellaan liukuhihnalle varsien päät tasan. Seuraavaksi niputuskone sitoo automaattisesti ne kymmenen kukan nippuun.

Huiskulassa vaativat olosuhteet

Huiskulan Puutarha Oy on tulppaanien tuotantomäärässä Lepolan tasoa, mutta kokonaisuudessaan puutarha on isompi. Se onkin pinta-alaltaan Suomen suurin kukkaviljelmä. Kasvihuoneiden pinta-ala on viisi hehtaaria. Valikoimiin kuuluvat tulppaanien lisäksi muun muassa valkolilja sekä valikoima kauden suosittuja kukkivia ruukkukukkia. Jutun teon hetkellä ennen pääsiäistäkasvamassa oli muun muassa 50 000 amppelikukkaa kevään sesongille.

Huiskula-konserni työllistää yhteensä noin 150 kukka-alan ammattilaista. Heistä vajaa 100 työskentelee emoyhtiö Huiskula Oy:n palveluksessa. Huiskula Oy:n tytäryhtiö, Huiskulan Puutarha Oy työllistää ympärivuotisesti noin 50 henkeä Turussa. Sesonkien alla ja kesäaikana palkataan lisäksi määräaikaista työvoimaa. Koko yhtiön liikevaihto on noin 35 miljoonaa euroa.

”Toimitimme viime vuoden lopulla Huiskulaan kaksi dieseltrukkia mallimerkinnältään Hyundai 33D-7E. Niihin kerryytetään täällä noin 2000–2500 tuntia vuodessa. Paikoitellen olosuhteet ovat hyvinkin pölyiset. Myös ilmastollisesti tämä on haastavaa, kun lämpimistä kasvihuoneista ajetaan yhtäkkiä vaikkapa 20 asteen pakkaseen. Tästä syystä molempiin trukkeihin on asennettu Suomessa tehokkaampi lämmityslaite”, valistaa myyntijohtaja Kalle Dahlman Finnsiirto Oy:stä.

Olli Päiviö

www.huiskula.fi