HN Rent Oy – Edullinen hintataso, toimiva huolto

Heikki Nyberg (33 v.) aloitti maarakennuskoneyrittäjänä vuonna 2006. Kuljettajauran ensimmäiset tuntumat mies otti jo 15-vuotiaana soramontulla. Omien sanojensa mukaan töitä tehtiin heti päivät ja yöt hullun lailla. Ensimmäisen sysäys oman koneen hankintaan tuli piruiluun taipuvaiselta työmaan mestarilta. Nybergin mitta täyttyi. Suuri 40 tonnin kaivukone vaihtui viiden ja puolen tonnin omaan kumitelakoneeseen. Sillä piti alun perin ensin vain kuokkia oman tontin rakennuspohjia vapaa-ajalla samalla, kun päivätyö pikkuserkun maarakennusfirmassa jatkui.

”Tutulle kaivoin sitten pyynnöstä rakennuksen pohjat. Kone jäi seisomaan päiviksi hänen tontilleen. Töiden kysyntä lisääntyi räjähdysmäisesti, kun älysin laittaa puhelinnumeron koneen kylkeen. Tuolloin ei Hyvinkäällä ollut kuin yksi samankokoinen kumitelakone. Pikkuserkulle olin tehnyt töitä vuosia ja omia hommia pyöritin öisin ja viikonloppuisin. Sitten vein pitkältä ajalta kerääntyneet työtunnit pikkuserkulle laskutettavaksi. Hän komensi niiltä sijoilta tilitoimistoon yritystä perustamaan. Siitä se lähti. Nopeasti työt ja konekanta alkoivat lisääntyä ja kasvaa”, kertaa Nyberg yrittäjätaipaleensa ensiaskeleet.

”Vuokraustoiminta käynnistyi sekin puolivahingossa. Olin ostanut ensimmäisen valssijyrän omiin töihin, kun Hyvinkään Tieluiska ensimmäisenä vuokra-asiakkaana halusi sen työmaalleen. Sitten piti tietenkin ostaa toinen jyrä itselle. Sekin vietiin vuokralle ja piti ostaa kolmas jne. Muukin kalusto oli kasvanut sellaiseksi, että kaikkia ei tarvinnut koko ajan. Aloin sitten vuokraamaan myös kaivukoneita ja pyöräkuormaajia. Kysyntää oli ja samalla tuli hankittua lisää koneita, kun omia maarakennustyömaitakin piti pyörittää samanaikaisesti”, jatkaa Nyberg.

HNRent_vuo1_hn1

 

Puskaradio vei sanomaa eteenpäin: Hyvinkäältä saa edullisesti vuokrakoneita.

Edelleen Nyberg harjoittaa molempia; sekä vuokrausta HN Rent Oy:n ja maarakennusta HN Maanrakennus Oy:n nimissä. Emoyhtiö HN Yhtiöt Oy tuottaa korjaamo- ja huoltopalveluita. Mies on kaikkien yritysten toimitusjohtaja ja ainoa omistaja.

”Maarakentamisessa teimme jo muutamia vuosia sitten suuriakin urakoita, jossa sidoimme kalustoa ja miehiä aika paljon pitkiksi ajoiksi. Vuokraustoiminnan kannalta pienet, lyhytkestoiset  työmaat ovat järkevämpiä, sillä näin kalusto voidaan nopeasti irrottaa vuokrakäyttöön. Nykyään meillä mennäänkin vuokraus edellä.”

Nybergin liiketoiminta-ajatus poikkeaa valtavirrasta. Kalusto hankitaan yleensä vähän käytettynä, jolloin hinta on asettunut uuden koneen hintaa järkevämmälle tasolle. Samalla vuokraushinnat pystytään pitämään huokeampina kuin yleinen taso on. Vuorokausi- ja viikkohinnat eri koneille ovat selkeästi esillä yrityksen nettisivuilla.

”Tällä hetkellä kalustossa on 25 kappaletta kaivukoneita painoluokkiin 1–25 tonnia. Pyöräkuormaajia on 14 ja liukuohjattuja tela-alustaisia pienkuormaajia kaksi. Tämän lisäksi vuokraamme kolmea seulaa ja jyriä on nyt kymmenisen kappaletta. Lähes kaikki kaivukoneet ovat varustettu muun muassa kauhanpyörittäjillä. Vaikka koneet hankinkin silloin, kun hinta ja laatu ovat kohdallaan, niin lisälaitteet maksavat valitettavasti aina saman niin uuteen kuin käytettyynkin koneeseen”, pohtii Nyberg.

Kirjo Nybergin vuokrarivistössä on laaja. Mikään merkki ei ole noussut muiden yli. Pääasiallisesti vuokrausta tehdään Hyvinkäältä etelään päin, mutta esimerkiksi seuloja on ollut vuokralla Pohjanmaata myöten.

Nopeat aikataulut

Nykyinen työmaiden nopea sykli on edesauttanut maarakennuskoneiden vuokraustoiminnan lisääntymistä Suomessakin. Pitkään odoteltu vuokraustoiminnan kasvu on viime vuosina ollut nopeaa. Samalla tarjonta on kasvanut.

”Pääomaa ei enää haluta sitoa omiin koneisiin. Ennen aikaa oli enemmän ja aikataulut löysempiä eli suunnitteluun jäi aikaa. Nyt työmaalta saatetaan ilmoittaa illalla, että aamulla tarvitaan

tietty kone töihin. Urakoitsija soittaa sitten minulle ja saa yleensä aamuksi koneen työmaalle. Iso konekanta ja oma, yleensä yöaikaan tapahtuva lavettikuljetus takaa nopean reagoinnin.”

Vuokraaminen on helppo tapa urakoitsijalle pitää kustannukset hallinnassa. Usein omat koneet pyritään työllistämään mahdollisimman kokoaikaisesti ja vuokrakoneilla tasoitetaan kysynnän huippuja.

”Luotettavien konetoimituksien lisäksi tarvitaan toimiva ja nopea huolto. Pystymme omassa korjaamossa tekemään kaikki huollot ja korjaukset moottoriremonteista lähtien ja tarpeen vaatiessa asiakkaan luo lähtee huoltoauto.”

”Suurimman osan vioista pystyn selvittämään ja ratkaisemaan puhelimessa. Kokemus on osoittanut, että peruskoneissa ei juuri ole vikoja. Lisälaitteet, kuten kauhanpyörittäjät, ovat häiriöalttiimpia. Olen opetellut niidenkin kytkennät ja toiminnot, joten usein esimerkiksi irronneet liittimet saadaan kytkettyä puhelimessa annettujen neuvojen avulla”, lisää Nyberg.

Jos vika osoittautuu asentajan käyntiä vaativaksi, niin varaosat pyritään keräämään jo menomatkalla eli vika halutaan saada selville puhelimessa. Mikäli vika vaatii Hyvinkään korjaamolle rahtausta, niin varakone lähtee heti tilalle. Meille toimiva huolto on elintärkeä asia.”

”Ja jos joku yksilö osoittautuu miinaksi, niin hankkiudun siitä eroon. Hankintojen tahti on ollut noin 10 konetta vuodessa.”

Kaivukoneiden yläraja pysyy 25 tonnissa. Nyberg näkee, että sitä suuremmissa koneissa on suuret kulut. Kilpailu niissä on myös kovaa. Viime aikoina purkumiehet ovat lisänneet kiinnostusta kaivukoneisiin. Näihin hommiin kone lähtee yleensä purkukouralla varustettuna.

”Vuokrausta vasarahommiin pyrin vähentämään. Se on liian kuluttavaa.”

Jyrät suosittuja

Pienet jyrät ovat osoittautuneet hyviksi vuokrakoneiksi. Niiden kysyntä on ollut lähes ympärivuotista ja siinäkin pidättäydytään kokoluokissa 5–8 tonnia.

”Pienet jyrät eivät ole ihan ympärivuorokautisessa käytössä kuten isot. Isoja en tulekaan hankkimaan, vaan pitäydyn näissä pienissä. Sulaan aikaan jyrät ovat tiiviisti liikkeellä. Eräs asiakas halusi luopua kesällä kuukaudeksi välillä jyrästään. Kerroin, että en voi luvata jyrän olevan vapaana tarvittaessa. Edullisen vuokrahinnan ansiosta jyrä sitten jäikin asiakkaalle toisarvoiseen käyttöön väliviikoiksikin.”

Nyberg ei tee vuokrasopimuksia asiakkaidensa kanssa. Suurin osa heistä on tuttuja ja aiemmin vuokranneita, joten luottamus on ilman nimikirjoituksiakin.

”Mitään riitoja ei ole tullut. Enkä pienien peräpuntin lommojen perään ole kysellyt. Tosin jos sivuovi on painunut ohjaamoon tai kauha vedetty hytin katolle, niin sitten voi keskustelua herätellä”, naurahtaa Nyberg.

Toki uusia ja tuntemattomiakin asiakkaita vastaan tulee. Lähes kaikissa koneissa on GPS-seuranta, jonka avulla konttorilta voi nähdä koneen sijainnin ja työtunnit.

”Uusien asiakkaiden kohdalla toki seuraan aluksi tiiviimmin, missä kone sijaitsee.”

Nuorella miehellä on vauhti päällä. Yrityksen langat ovat tiukasti omissa käsissä ja jalostunutta liikeideaa viedään ennakkoluulottomasti eteenpäin.

”Vuokraan monia erityyppisiä koneita edullisesti. Saatavuus pyritään pitämään sekin korkealla tasolla ja oma nopea huolto pitää koneet myös käynnissä”, päättää Nyberg.

http://www.hnrent.fi/

 

Olli Päiviö